Stephen Porges, polyvagaalinen teoria ja jooga

Stephen Porges ja hänen kehittämänsä polyvagaalinen teoria ovat vaikuttaneet merkittävästi ymmärrykseen autonomisen hermoston toiminnasta, erityisesti sosiaalisen käyttäytymisen, tunteiden säätelyn ja trauman yhteydessä.

Stephen Porges (s. 1945) on amerikkalainen psykologi ja neurotieteilijä, joka on tehnyt uraauurtavaa tutkimusta autonomisen hermoston toiminnasta aina 1960-luvulta lähtien. Hän on tunnettu erityisesti polyvagaalisen teorian kehittäjänä. Porges on toiminut professorina useissa yliopistoissa ja on tällä hetkellä Indianan yliopiston Traumatic Stress Research Consortium -konsortion perustajajohtaja.

Hänen kehittämänsä teoria on neurofysiologinen malli, joka esittää, että autonominen hermosto jakautuu kolmeen hierarkkiseen osaan, jotka säätelevät kehon reaktioita turvallisuuden ja uhan aistimiseen. Teoria laajentaa perinteistä käsitystä autonomisesta hermostosta (sympaattinen ja parasympaattinen) ja korostaa kiertäjähermon (vagushermo) merkitystä.

Teorian kolme hierarkkista tilaa ovat:

1.     Sosiaaliset liittymisen järjestelmä (ventraalinen vagaalinen kompleksi): Tämä on uusin ja kehittynein osa hermostoa, joka on ominaista vain nisäkkäille. Se liittyy myelinisoituneeseen vagushermoon ja sen tehtävänä on edistää sosiaalista kanssakäymistä, rauhaa ja yhteyden tunnetta. Kun tunnemme olomme turvalliseksi, tämä järjestelmä on aktiivinen, mikä mahdollistaa esimerkiksi kasvojen ilmeiden, äänen sävyn ja kuuntelun kaltaiset sosiaaliset toiminnot.

2.     Taistele tai pakene -järjestelmä (sympaattinen hermosto): Tämä on kehittynyt sosiaalisen liittymisen järjestelmää aiemmin. Kun tunnistamme vaaran, mutta koemme pystyvämme toimimaan, sympaattinen hermosto aktivoituu. Se nostaa sykettä, lisää verenkiertoa lihaksissa ja valmistaa kehoa taistelemaan tai pakenemaan.

3.     Lamaantumisjärjestelmä (dorsaalinen vagaalinen kompleksi): Tämä on vanhin ja primitiivisin hermoston osa, joka on yhteinen myös matelijoille ja kaloille. Se liittyy myelinisoitumattomaan vagushermoon ja aktivoituu, kun edelliset puolustusmekanismit (sosiaalinen liittyminen ja taistelu/pako) eivät ole mahdollisia tai riittäviä. Tässä tilassa keho menee "jäädytystilaan" tai lamaantuu. Syke ja aineenvaihdunta hidastuvat, ja keho yrittää säästää energiaa, mikä voi ulospäin näyttää esimerkiksi dissosiaationa tai turtumuksena.

Neuroseptio on Porgesin luoma käsite, joka viittaa tiedostamattomaan, hermostolliseen prosessiin, joka arvioi jatkuvasti ympäristön ja ihmissuhteiden turvallisuutta. Neuroseptio on jatkuva uhkatutka, joka ilman tietoista ajattelua päättää, mikä yllä mainituista hermostollisista tiloista aktivoituu.

Teoria tuo hyvin esiin, miten stressi ja trauma voivat vaikuttaa autonomiseen hermostoon. Pitkittynyt stressi tai trauma voivat johtaa siihen, että keho jää jatkuvaan "taistele tai pakene" -tilaan (sympaattinen hermosto), jolloin ihmiset voivat kokea ahdistusta, stressiä ja vaikeuksia rentoutua. Teoria korostaa myös, että trauman jälkeen kehon autonominen hermosto voi jäädä reagoimaan yliherkästi ympäristöön.

Samoin teoria painottaa, kuinka turvallisuuden tunne on keskeinen tekijä hermoston tasapainottamisessa. Kun ihminen kokee olonsa turvalliseksi, esimerkiksi lämmön, läheisyyden tai turvallisten ihmissuhteiden kautta, vagushermo aktivoituu, mikä edistää rauhoittumista ja kehon palautumista tasapainoon. Tämä voi auttaa henkilöä siirtymään pois stressitilasta ja kohti terveyttä edistävää tilaa.

Teoria on saanut laajaa huomiota erityisesti traumaterapiassa ja psykoterapiassa. Sen ymmärtäminen auttaa selittämään, miksi traumatisoituneet ihmiset voivat kokea ylivireystiloja (taistele/pakene) tai alivireystiloja (lamaantuminen). Terapiassa pyritään usein auttamaan asiakasta siirtymään kohti turvallisuuden ja sosiaalisen liittymisen tilaa, jotta paraneminen olisi mahdollista. Porges on kehittänyt myös Safe and Sound Protocol (SSP) -nimisen musiikkiin perustuvan intervention, jonka tavoitteena on parantaa hermoston säätelykykyä. Täältä voit kuunnella musiikkiotoksia liittyen tähän menetelmään (https://integratedlistening.com/products/ssp-safe-sound-protocol/ssp-music/).

Polyvagaalisen teorian keskeinen ajatus on, että kehon ja mielen välinen yhteys on vahvasti sidoksissa siihen, kuinka turvalliseksi koemme itsemme ympäristössämme. Kun henkilö tuntee olonsa turvalliseksi ja kykenee säätelemään hermostonsa toimintoja (esimerkiksi hengitystekniikoiden, rentoutumisharjoitusten tai myönteisten sosiaalisten vuorovaikutusten avulla), autonominen hermosto voi toimia tasapainoisesti.

Joogaharjoituksessa luodaan itselleen turvallinen tila, joka on polyvagaalisen teorian mukaan edellytys sosiaalisen liittymisen järjestelmän aktivoitumiselle. Opettajan rauhallinen ääni, pehmeä valaistus ja selkeät ohjeet luovat turvallisuuden tunnetta, joka auttaa harjoittelijaa pääsemään pois "taistele tai pakene" tai "lamaantuminen" -tiloista. Syvähengitys, meditatiiviset harjoitukset ja fyysiset asanat (joogan asennot) aktivoivat vagushermoa ja edistävät rentoutumista. Joogan avulla voidaan siten opettaa kehoa palautumaan tasapainoon stressin ja ahdistuksen jälkeen, mikä liittyy polyvagaalisen teorian mukaisiin kehon ja mielen vuorovaikutusprosesseihin tukemalla kehon rentoutumista ja lisäämällä turvallisuudentunnetta.

Kuva: PixaBay

Joogan perusperiaate on tietoisuus omasta kehosta ja läsnäolosta. Joogaharjoituksissa tarkkaillaan kehon tuntemuksia, hengitystä ja mielen liikkeitä. Tämä prosessi on suoraan linjassa Porgesin neuroseption kanssa. Kun ihminen on tietoisesti läsnä kehossaan ja ympäristössään, hän voi alkaa tietoisesti vaikuttaa alitajuisesti tapahtuvaan turvan ja vaaran aistimiseen. Joogan avulla opitaan kuuntelemaan kehon viestejä. Traumaan liittyvässä lamaantumisen tilassa yhteys omaan kehoon voi olla katkennut, keho tuntuu vieraalta tai turvattomalta paikalta, et löydä esim. vatsalihaksia yms. Joogan avulla harjoitellaan sietokykyä näille kehollisille tuntemuksille turvallisessa ympäristössä, jolloin yhteys omaan kehoon voi vähitellen palautua.

Hengityksellä on myös oma roolinsa hermoston säätelyssä. Hengitystekniikat (pranayamat) ovat olennainen osa joogaa, ja niillä on suora yhteys autonomisen hermoston säätelyyn, erityisesti vagushermoon, joka vastaa levosta ja palautumisesta. Pitkät uloshengitykset, joita harjoitellaan esimerkiksi MediHengityksessä, aktivoivat parasympaattista hermostoa ja vagushermoa. Tämä "vaguksen jarru" auttaa hidastamaan sykettä ja rauhoittamaan hermostoa, siirtäen kehon tilaa kohti sosiaalisen liittymisen järjestelmää. Myös hengityksen tarkkailu on tehokas työkalu vireystilan säätelyyn. Hermoston ollessa ylivirittynyt, hengitys on pinnallista ja nopeaa (hengityskerrat yli 16 minuutissa). Tietoinen, hidas hengitys viestittää hermostolle, että vaara on ohi, ja se voi turvallisesti siirtyä rauhallisempaan tilaan.

Joogan asanat eli fyysiset asennot tarjoavat monipuolisia keinoja vaikuttaa hermoston tilaan. Restoratiiviset ja yin-jooga-asennot, ja hitaat MediYoga-liikkeet, joissa viivytään pitkään, liikutaan hitaasti hengityksen tahtiin, auttavat laskemaan sympaattisen hermoston aktivaatiota ja edistävät palautumista. Ne voivat auttaa myös lamaantumistilasta irtautumisessa tarjoamalla turvallisen tilan olla paikallaan ja tuntea kehon painon ja tuen. Dynaamisemmat joogamuodot, kuten astanga tai vinyasa, voivat auttaa vapauttamaan kehoon jämähtänyttä "taistele tai pakene" -energiaa. Ne tarjoavat mahdollisuuden liikkua ja purkaa jännitystä turvallisella ja kontrolloidulla tavalla, mikä voi auttaa palauttamaan hermoston joustavuutta.

Polyvagaalinen teoria on antanut tieteellisen pohjan myös traumasensitiivisen joogan kehittämiselle. Tämä joogamuoto, kuten mm. MediYogaa voi luonnehtia, ottaa huomioon trauman vaikutukset hermostoon ja painottaa harjoittelijan autonomiaa ja valinnanvapautta. Sen sijaan, että opettaja antaa tiukkoja ohjeita, hän tarjoaa valintoja ja vaihtoehtoja (esim. "voit nostaa kädet ylös tai jättää ne alas"). Tämä vahvistaa harjoittelijan kokemusta omasta toimijuudestaan, joka voi olla heikentynyt trauman seurauksena. Traumasensitiivisessä joogassa keskitytään turvalliseen tilaan, lempeään ohjaukseen ja kehotietoisuuden lisäämiseen ilman suorituspaineita. Tavoitteena on auttaa ihmistä kokemaan kehonsa jälleen turvallisena paikkana.

Jooga tarjoaa siis käytännön työkaluja, jotka voivat auttaa henkilöitä siirtymään stressitilasta kohti palautumista ja tasapainoa. Joogan avulla ihminen voi oppia tunnistamaan oman hermostonsa tilaa, siirtymään turvallisuuden tilaan ja siten vahvistamaan kykyään säädellä tunteitaan ja kehoaan, voimaan paremmin.

Kiitos Stephen Porges ja polyvagaalinen teoria. Hyötyä tästä teoriasta olisi varmaan lasten ja aikuisten keskuudessa lisääntyneisiin mielenterveysongelmiin. Onneksi meillä on jo paljon joogaohjausta Suomessa, joten kannattaa näin syksyn kynnyksellä pohtia tarkasti, mikä olisi tärkein momentti oman hyvinvoinnin edistämiseen. Tehkää järkeviä valintoja!

 

Terkuin

Tuija©