TR - Training & Recovery

Hengityksen vaikeutuminen on COPD-potilaiden, keuhkoahtaumaa sairastavien, suurin ongelma. Hengitystä vaikeuttavat krooninen keuhkoputkien tulehdus, emfyseema l. keuhkojen laajentuminen ja ahtauma l. keuhkoputkien reflektorinen supistuminen. Samoin keuhkoputkien tulehdus lisää limantuotantoa, mikä aiheuttaa limaan tukehtumisen ongelmaa ja vaikeuttaa hengitystä entisestään. Hengityksen vaikeutumisen lisäksi monilla COPD-potilailla on muita liitännäissairauksia, esim. sydän- ja verenkiertosairauksia, diabetesta ja osteoporoosia. COPD-potilaiden hengitysvaikeus johtuu suurelta osin uloshengityksen vaikeutumisesta. Tämä on seurausta oravanpyörämäisestä ongelmien kasaantumisesta. Alkuna voidaan nähdä diffuusion heikentyminen keuhkorakkuloissa eli ilman hapen kulkeutumisen vaikeus vereen ja hiilidioksidin kulkeutumisen vaikeus verestä uloshengitettävään ilmaan. Hapen kulkeutuminen keuhkorakkuloiden kautta vereen heikentyy tuhoutuneen keuhkokudoksen vuoksi. Tämä ilmiö, hypoksia, johtaa seuraa...

Huomaan kirjoittaneeni tässä blogissani hengittämisestä jo aikaisemminkin, mutta en voi ohittaa tätä aihetta pelkällä olan kohautuksella. Mitä enemmän tutustun varmaan  meistä kaikista itsestäänselvyytenä pidettävään toimintoon nimeltä hengittäminen, sitä vakuuttuneemmaksi tulen sen tärkeydestä ja siitä, ettei sen tärkeyttä osata huomioida nykyään ollenkaan, ei tavallisena pulliaisena, muttei terveydenhuollossakaan. Ravintoasioita mietimme joskus todella tarkkaan ja niin tulee tehdäkin. Entä hengittäminen? Kuinka moni miettii omaa hengitystään?  Me vain touhuamme päivästä toiseen miettimättä, mikä oikeastaan pitää meidät elossa, mikä auttaa siinä, että voimme ylipäätään liikuttaa käsiämme, jalkojamme ja jopa ajatuksiamme.  Mutta otetaanpa esimerkkinä  juuri syntynyt vauva. Mitä häneltä ensimmäisenä odotetaan? Juuri sitä, hengittääkö hän vai ei ja miten  hyvin hänen elimistönsä saa hyväksikäytettyä sisään hengitetyn hapen. Eikö vain? Mutta mietimmekö me...

Sopiva määrä stressiä on hyväksi. Se pistää ihmisen toimimaan, aktivoitumaan. Liiallinen stressi ei olekaan enää hyväksi. Jos stressi on liian pitkäaikaista ja voimakasta tapahtuu psyykkisiä, aineenvaihdunnallisia, hormonaalisia, immunologisia ja hermostollisia muutoksia kehossa. Muutokset eivät valitettavasti ole terveyttä edistäviä. Toiminnan kannalta järkevästä tasapainotilasta elimistössä huolehtii autonominen hermosto. Sympaattinen osa sitä huolehtii ja valmistaa nopeaan sopeutumiseen stressiin taistele- tai pakene -periaatteella. Jatkuva tällä periaatteella toimiminen kuluttaa voimavaroja, aiheuttaa sykkeen kiihtymistä ja altistaa muutostekijöille kehossa ja mielessä. Autonomisen hermoston parasympaattinen osa puolestaan tasapainottaa ja palauttaa. Sanotaankin, että sympaattinen sykittää ja parasympaattinen paskattaa J . Näiden kahden osa-alueen, sympaattisen ja parasympaattisen hermoston toiminta tulisi pysyä tasapainossa. Muuten kehomme ja mielemme eivät toimi oikein ja...