KUN KEHO MUISTAA, MITÄ MIELI EI SANALLISTA

Monet meistä kantavat kehossaan selittämätöntä kuormitusta, esim. selkäkipuja, joille lääkäri ei löydä syytä, suolen toimintahäiriöitä, jatkuvaa lihaskireyttä tai taustalla kytevää levottomuutta, jota mikään logiikka ei selitä.

Tätä ilmiötä on alettu lähestyä yhä enenevässä määrin neurobiologian, epigenetiikan ja psykosomatiikan leikkauspisteessä. Vielä täysin selittämättöminä kysymyksinä voidaan esittää: Miten aiemman sukupolven traumat voivat näkyä meidän soluissamme, miten autonominen hermostomme reagoi niihin ja miksi kehollinen harjoitus, kuten jooga, voi toimia avaimena toipumiseen?

Ajatus siitä, että trauma siirtyy sukupolvelta toiselle, ei ole enää pelkkää psykologista spekulaatiota. Viimeisimmät epigeneettiset tutkimukset osoittavat, että vakava ja pitkittynyt stressi voi jättää molekyylitasolla "muistijäljen" sukusoluihin. Epigenetiikka on tiede, joka tutkii, miten ympäristötekijät muuttavat geenien ilmentymistä ilman, että itse DNA:n emäsjärjestys muuttuu. Tutkimuksissa on havaittu, että, esim. vanhempien tai isovanhempien kokemat äärimmäiset olosuhteet, kuten sota, nälänhätä tai vaikea kaltoinkohtelu, voivat aiheuttaa DNA-metylaatiota (säätelymekanismi, jossa metyyliryhmä kiinnittyy DNA:han ilman, että itse perimän DNA-koodi muuttuu) muun muassa stressihormoni kortisolin säätelyyn osallistuvissa geeneissä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että ihminen voi syntyä maailmaan hermosto jo valmiiksi "viritettynä" vaaratilaan – vaikkei olisi itse kokenut päivääkään akuuttia kriisiytymistä.

Miten tämä herkäksi virittynyt järjestelmä toimii arjessa? Neuropsykologi Stephen Porgesin kehittämä polyvagaalinen teoria selittää, miten kiertäjähermo (vagushermo) lukee ympäristön turvallisuutta ja vaaraa täysin tietoisen ajattelumme ulkopuolella (ilmiötä kutsutaan neuroseptioksi).

Hermostollamme on kolme fysiologista tilaa:

1. Ventraalinen vagustila (sosiaalinen liittyminen): Turvallinen, rauhallinen, sosiaalinen tila, jossa syke on tasainen ja keho pystyy palautumaan sekä korjaamaan itseään.
2. Sympaattinen aktivaatio (taistele tai pakene): Sydämen syke nousee, lihakset jännittyvät ja keho varautuu uhkaan.
3. Dorsaalinen vagustila (lamaannus / jähmettyminen): Kun uhka on ylivoimainen, keho vetäytyy, uupuu, lamaantuu tai kokee erillisyyden tunnetta.

Jos ylisukupolviset traumat tai varhaiset kokemukset ovat viritelleet järjestelmän hälytystilaan, hermosto jumiutuu taistele-pakene- tai lamaannustilaan.

Kuva: tehty Gemini-tekoälyllä tekstin tiedoilla.

Keho ja mieli toimivat erottamattomassa vuorovaikutus suhteessa. Kun ihminen elää kroonisessa sympaattisessa hälytystilassa tai dorsaalisessa jähmettyneisyydessä, elimistön fysiologia muuttuu. Tilanne saa aikaan sen, että stressihormonien (kortisoli ja adrenaliini) tasot pysyvät koholla, lihasten jännittyneisyys jää ”suojaavaan” jännitystilaan (esim. niska, lonkankoukistajat, purenta ja hartiat) ja ruoansulatus ja immuniteetti heikkenevät, koska keho ei priorisoi niitä vaaratilanteessa. Tämän seurauksena syntyy niin sanottuja psykosomaattisia oireita: kroonisia kipuoireyhtymiä, toiminnallisia vatsavaivoja (IBS), unettomuutta ja kroonista väsymystä. Oireet ovat täysin todellisia ja fysiologisia, mutta niiden alkusyy on hermostollisessa säätelyhäiriössä. Mutta mikä sitten avuksi?

Puheterapia ja asioiden ymmärtäminen älyllisesti ovat arvokkaita, mutta ne toimivat aivoista kehoon päin (top-down). Trauma ja krooninen stressi sijaitsevat kuitenkin syvällä aivojen primitiivisimmissä osissa ja kehollisissa heijasteissa.

Psykiatri Bessel van der Kolk (teoksen "Jäljet kehossa" kirjoittaja) on tutkinut paljon joogan käyttöä trauman hoidossa. Hänen mielestään jooga toimii kehonsuuntaisesti, sisältä ulospäin (bottom-up), jolloin noin 80 % vagushermon säikeistä vie viestejä kehopiiristä aivoihin. Pitkät uloshengitykset ja rauhallinen liike aktivoivat ventraalista vagushermoa, mikä lähettää aivoille fysiologisen viestin: "Uhka on ohi, olet turvassa”. Trauman kokeminen saa ihmisen usein hylkäämään oman kehonsa, koska tuntemukset kehossa tuntuvat pahalta. Hänen mukaansa jooga on oivallinen tapa auttaa havainnoimaan kehon aistimuksia (interoseptio) turvallisesti ilman reaktiota.

Tutkimukset viittaavat siihen, että säännöllinen hermoston säätely ja kehotietoisuusharjoitukset voivat myönteisesti vaikuttaa myös tulehdusgeenien ilmentymiseen. Tätä ilmiötä kutsutaan epigeneettiseksi plastisuudeksi, missä solut kykenevät muuttamaan trauman haitallista säätelyä ja geenien toimintaa joustavasti ympäristön mukaan, ilman, että DNA-koodi muuttuu.

Ylisukupolvinen trauma ei ole elinkautistuomio. Se on kehollinen oppimisprosessi, joka voidaan "purkaa" samalla tavalla kuin se on syntynytkin, kehon ja hermoston kautta. Kun ymmärrämme, että psykosomaattinen oireilu tai jatkuva ylivireys voi olla epigenetiikan ja autonomisen hermoston tapa suojella meitä, opimme suhtautumaan kehoomme myötätunnolla. Joogamatolle astuminen tai tietoinen hengittäminen ei silloin ole vain jumppaa – se on biologinen teko oman hermoston uudelleenkalibroimiseksi.

 

Terkuin ♥

Tuija

 

Lähteitä:

1. Yehuda R., Lehrner A. Intergenerational transmission of trauma effects: putative role of epigenetic mechanisms. World Psychiatry,  2018; 7;17(3):243–257. doi: 10.1002/wps.20568
2. Porges, S. W. The Polyvagal Theory: Neurophysiological Foundations of Emotions, Attachment, Communication, and Self-regulation. W. W. Norton & Company, 2011. https://pmc.ncbi.nlm.nih.gov/articles/PMC3490536/
3. van der Kolk, B. A., et al. Yoga as an alternative treatment for posttraumatic stress disorder. J Clin Psychiatry. 2014;75(6):e559-65. doi: 10.4088/JCP.13m08561
4. Schwartz, A. Applied Polyvagal Theory in Yoga: Therapeutic Practices for Emotional Health. 2024. https://drarielleschwartz.com/wp-content/uploads/2022/03/Applied-Polyvagal-Theory-in-Yoga-Arielle-Schwartz-eBook-2022.pdf

 

*Tekstin tietoja on etsitty tekoälyn avulla. Muokkaus tehty itse.