Näin ajattelin ennen ja totesin aikoinani: ”en koskaan” tee sitä, koska siinä ei ole mitään järkeä! Ajan hukkaa! Elämä taitaa opettaa, missä ehkä on järkeä. Liikuntakykyni pysähtyi kesällä 2014. Olin tukossa. Jalat lopettivat toimimasta kaikesta venyttelystä ja liikkumisesta huolimatta. Sanoivat työsuhteen irti. En olisi ikinä arvannut, että ihmiselle, joka on liikkunut koko ikänsä, voisi käydä niin. Ihmiselle, joka rakastaa tekemistä yli kaiken. Monesti olen nauranutkin itselleni siitä, että illalla, kun silmät ovat jo puoleksi kiinni, kädet vielä heiluvat. Pysähdyksen päivä oli kuitenkin koittanut. Mitä siitä seurasi? Armoton henkinen kamppailu. Oman elämän uudelleen järjestely. Kysymykset - mikä on tärkeää, mikä saa odottaa, mihin tulee suunnata? - nousivat arvoon arvaamattomaan. Oli levon ja ”puhdistumisen” aika. Sitähän tuo tukossa oleminen tarkoitti. Oli aika vetää rajoja kaikelle hulluudelle tässä maailmassa, aika ottaa maalaisjärki käteen ja sanoa huithait kaike...
Teemat: Liike, terveys ja hyvinvointi. Liikuntalääketieteen maisteri, joka kirjoittaa vähemmän tieteellisesti tieteellisistä jutuista humaanilla tavalla tavallisille ihmisille