Hengityksen vaikeutuminen on COPD-potilaiden, keuhkoahtaumaa sairastavien, suurin ongelma. Hengitystä vaikeuttavat krooninen keuhkoputkien tulehdus, emfyseema l. keuhkojen laajentuminen ja ahtauma l. keuhkoputkien reflektorinen supistuminen. Samoin keuhkoputkien tulehdus lisää limantuotantoa, mikä aiheuttaa limaan tukehtumisen ongelmaa ja vaikeuttaa hengitystä entisestään. Hengityksen vaikeutumisen lisäksi monilla COPD-potilailla on muita liitännäissairauksia, esim. sydän- ja verenkiertosairauksia, diabetesta ja osteoporoosia.
COPD-potilaiden hengitysvaikeus johtuu suurelta osin uloshengityksen vaikeutumisesta. Tämä on seurausta oravanpyörämäisestä ongelmien kasaantumisesta. Alkuna voidaan nähdä diffuusion heikentyminen keuhkorakkuloissa eli ilman hapen kulkeutumisen vaikeus vereen ja hiilidioksidin kulkeutumisen vaikeus verestä uloshengitettävään ilmaan. Hapen kulkeutuminen keuhkorakkuloiden kautta vereen heikentyy tuhoutuneen keuhkokudoksen vuoksi. Tämä ilmiö, hypoksia, johtaa seuraavaan ongelmaan. Verenkierrossa tulee olla tietty määrä happea, jotta hiilidioksidi voisi vapautua uloshengityksen kautta ulos. Jos happea on vähän, alkaa kehoon kertyä hiilidioksidia ns. ansailmaa. Tilaa, jossa veren hiilidioksidipitoisuus on liian korkea, kutsutaan hyperkapniaksi. Tätä ansailmaa, ylimääräistä ilmaa, voi olla COPD-potilaalla jopa 4-5 litraa. Voidaan vain kuvitella, että tällaisella määrällä ylimääräistä ilmaa on vaikutuksensa rintakehän alueella. Rintakehän muoto alkaa muuttua tynnyrimäiseksi, kun ansailma ei vapaudu keuhkoista ulos. COPD-potilas joutuu tekemään ylimääräistä lihastyötä käyttäen ns. apuhengityslihaksia ratkaistakseen tämän ongelman. Niinpä keuhkoahtaumaa sairastava yrittää sopeuttaa hengityksensä niin, että ventilaatio tasaantuisi, joten hän muuttaa hengityksensä pinnalliseksi ja nopeaksi. Valitettavasti tämäkään ei auta häntä pitemmän päälle. Liika ns. apuhengityslihasten lihastyö saakin aikaan lihasten ylikuormitusta, mikä saa aikaan lisää ongelmia, mm. rintakehä lähtee jäykistymään. Rintakehä ei vastaa enää esim. sisäänhengityksen aikaiseen normaaliin sivusuuntaiseen liikkeeseen. Samoin pallean liike pienenee. Pallea menettää sille tyypillisen laskuvarjon muotoisen mallinsa ja jää laakeaksi kalvoksi rintakehän ja vatsaontelon väliin. Pallean, tärkeimmän hengityslihaksen, muuttunut muoto heikentää entisestään hengityksen tehoa. Samoin pallea voi lähteä surkastumaan venyttymisen vaikutuksesta, jolloin sen toiminta entisestään heikkenee ja sen lihaskudos voi lähteä jopa surkastumaan. Pallean liikkeen heikkous on hyvin tunnusomaista keuhkoahtaumaa sairastavalle.
Jooga on vanha itämainen tapa pitää huolta henkilön omasta henkisestä, fyysisestä ja emotionaalisesta tasapainosta. Jooga koostuu monesta eri osasta riippuen joogamuodosta. Hengitys on kuitenkin useimmissa joogissa punaisena lankana koko joogatapahtuman aikana. Hengitystekniikkaa ja -menetelmää voidaan vaihdella joogatunnin aikana. Hengityksessä pyritään keskittymään siihen, että hengityksen aikana käytettäisiin mahdollisimman hyvin vatsaa, palleaa ja rintakehää. Joogahengityksellä on vanhan tiedon mukaan kehoa puhdistava vaikutus. Se puhdistaa mm. verta, verisuonia (kolesteroli) ja sisäelimiä, kuten esim. keuhkoja ja maksaa. Tämän lisäksi joogahengitys vaikuttaa positiivisesti verenpaineeseen, vahvistaa hengitykseen osallistuvia lihaksia sekä vatsan seudun lihaksia. Sillä on vaikutusta myös autonomiseen hermostoon tasapainottavasti. Suurin vaikutus joogahengityksellä on parasympaattisen hermoston toiminnan vahvistamiseen.
Jogahengitys on tietoista hengittämistä, jossa hengitys siirretään tietoisesti nenään. Yleensä hengitys tapahtuu molempien sierainten kautta, joskus vain toisen tai molempien vuorotellen. Hengitys voi olla hidasta tai nopeaa riippuen kulloisenkin joogaohjelman tavoitteista. Hitaassa hengityksessä rytmi on suunnilleen seuraavanlainen: sisäänhengitys n. 5 min, samoin uloshengitys ja uloshengityksen jälkeen on yleensä tauko, jolloin odotetaan hengityskeskukselta käskyä uuteen sisäänhengitykseen. Hitaassa hengityksessä aktiivista työtä tehdään sisäänhengityksen aikana. Silloin annetaan vatsan kohota, jotta pallealla olisi tilaa laskeutua alaspäin. Tämän jälkeen kiinnitetään huomiota rintakehän alaosaan, jota pyritään laajentamaan sivulle. Näin yritetään saada ilmaa mahdollisimman paljon keuhkojen alaosaan. Uloshengitys on passiivista. Ilman annetaan purkautua ulos ihan itsestään hitaasti ja rauhallisesti. Nopea joogahengitys on nimensä mukaisesti nopeaa hengitystä n. 120 kertaa minuutissa. Tällöin sisään ja uloshengitys ovat samanmittaisia. Taukoa ei ole. Uloshengityksessä tehdään aktiivisesti työtä vatsalihaksilla, että saadaan keuhkot mahdollisimman tyhjiksi. Tällä toiminnolla saadaan aikaan mahdollisuus hyvään ja syvään sisäänhengitykseen, joka käynnistyy heti keuhkojen tyhjennettyä ja tapahtuu ilman työtä passiivisesti.
Tutkimusten mukaan joogisella hengitysharjoittelulla olisi vaikutusta ja merkitystä COPD-potilaille. Jooga osoittautui parhaimmaksi palleahengityksen kaltaiseksi toiminnaksi verrattuna esim. laulamiseen. Yleisesti ottaen tutkimuksissa todettiin joogisen hengitysharjoittelun vahvistavan hengitystoimitoja. Harjoittelu vahvisti sisäänhengitykseen osallistuvia lihaksia. Pallean supistuminen parantui, mikä näytti helpottavan sisäänhengitystä ja sitä, että hengityssyvyys parani. Samoin valtimoveren hapettuminen l. keuhkokudoksen diffuusiokyky parani. Näin ollen keuhkoahtaumaa sairastavan hapetuskyky parani, millä puolestaan on vaikutusta hiilidioksidin pienempään kertymiseen kehoon. Mikä myös oli merkittävää tutkimusten valossa oli se, että hiilidioksidin vapautuminen uloshengitykseen parani. Samoin uloshengityksen huippuvirtaus, sekuntikapasiteetti, parani ja sekuntikapasiteetin suhde uloshengityksen kokonaiskapasiteettiin parani. Kaiken kaikkiaan joogahengityksellä näytti olevan positiivinen vaikutus juuri niihin ongelmakohtiin, joita keuhkoahtauma edustaa. Lisäksi joogahengitysharjoittelulla on tutkimusten mukaan positiivinen vaikutus autonomiseen hermostoon. Keuhkoahtaumaa sairastavan sympaattisen hermoston aktiivisuus on yleensä korkealla tasolla. Hitaalla joogisella hengityksellä tätä aktiivisuutta saatiin madaltumaan ja parasympaattisen hermoston aktiivisuutta puolestaan kohoamaan. Nopea hengitys tasoitti molempien hermostojen toimintaa ja vahvisti niitä.
Summa summarumina voidaan todeta, että joogahengitysharjoittelua voitaisiin hyvin soveltaa myös COPD-potilaiden kuntoutuksena. Se antaisi hengitystoimintojen paranemisen kautta ja kevyen toiminnallisen muodon kautta pohjaa harrastaa liikuntaa enemmän ja vahvistaa COPD-potilaiden suorituskykyä ja pystyvyyden tunnetta myös arjessakin. Lisäksi jooga todettiin tutkimuksissa turvalliseksi holistiseksi hoitomuodoksi. Joogahengitysharjoittelu ryhmämuotoisena kuntoutusmuotona toisi mukanaan myös sosiaalistavan elementin ja lisäisi henkilöiden arkista ja liikunnallista aktiivisuutta.
Terkuin
Tuija ©©©
Kommentit
Lähetä kommentti