Asennemuutosta vai pandemian tuomaa väliaikaista toimintaa?

On ollut todella kiva huomata, miten paljon ihmisiä on ollut ulkoilemassa koko korona-ajan.  Pyöräilyreitit ovat täyttyneet polkijoista. Pyöräteillä vilistellään maantiepyörillä ja tavallisillakin menopeleillä. Vaellusreitit ja kansallispuistot ovat saaneet uusia kävijöitä. Jopa kylän kortteleilla on kävelemässä muitakin kuin koiranulkoiluttajia. Samoin hiihtoladut ovat olleet kovalla käytöllä. Mitä tämä kertoo? Onko tämä asennemuutosta vai sitä, että ulkoilmaliikkuminen on ollut ainoa vaihtoehto toteuttaa liikkumista, kun saleille ja sisäliikuntaan ei ole päässyt?

Toivon itse, että tämä on asennemuutosta, uutta heräilyä vanhan hyvän asian suuntaan, jonka pandemia on saanut aikaan. Ihmiset ovat alkaneet miettiä perinteisiä arvoja ja omaa terveyttä. Hyvällä terveydellä ja fyysisellä kunnolla on aina helpompi taistella erilaisia kulkutauteja vastaan. Täyttä immuunia eivät nämäkään tietysti anna, mutta palautuminen normaaliin sairastamisen jälkeen on aina nopeampaa ja vaivattomampaa.

Oma halu huolehtia omasta terveydestä ja hyvinvoinnista hyödyttää sekä henkilöä itseään että työnantajaa sekä koko yhteiskuntaa. Ihminen on kuitenkin loppujen lopuksi juuri itse vastuussa omasta terveydestään, työnantaja ja yhteiskunta voi vain kannustaa tähän suuntaan. Vastuun tiedostaminen omasta terveydestään auttaa muuttamaan omia elintapojaan parempaan suuntaan, voimaan paremmin, jaksamaan arjessa helpommin ja nauttimaan elämästä enemmän.

Useasti omien elintapojen muuttamiseen tartutaan kuitenkin liian kovalla kädellä. Liikkumisen tai painonhallintaan liittyvät uuden vuoden lupaukset saattavat kariutua jo muutaman viikon kuluessa. Tuloksena on pettymys, riittämättömyyden kokeminen ja huonommuuden tunne, joka voi lannistaa vielä enemmän laistamaan uusia pyrkimyksiä terveellisempiin vaihtoehtoihin. Kaiken muutostoiminnan tulee perustua realismiin ja kysymykseen, mitä todella voi tehdä, että saa muutoksen toimimaan omassa arjessa.

Pienin askelin, vaikka vain yhden omenan lisääminen päivittäiseen ruokavalioon, on helpompi pysyä mukana muutoksessa kuin jos vaihtaisi kaiken kerralla uuteen. Uuden asian sujuminen mutkattomasti vaatii opettelua ja aikaa, jopa puoli vuotta. Huonomman elintavan oppiminen on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa. Yksikin pieni muutos on silti aina tärkeämpää kuin ei muutosta ollenkaan.

Kuvan osoite: https://blogit.metropolia.fi/tartuterveyteenjahyvinvointiin/files/2020/01/Juoksemaan-620x413.jpg

Se, mikä on hieman hassua, on yleisesti vallitseva kuvitelma siitä, että omat elintavat ovat ihan kunnossa. Nukutaan, syödään, tehdään työtä, harrastetaan ja levätään. Mutta, kun kysytään miten, näiden kaikkien kohdalla, voi epäilyksen siemen alkaa kasvaa asioihin perehtyneellä kysyjällä. Ja, kun kysytään miksi jotakin tehdään, voi vastaajalla mennä kieli jo solmuun. Valitettavan usein muutoksen tarve huomataan harmittavasti vasta lääkärin pakeilla. Mutta hyvä silloinkin kuin liian myöhään.

Aina voi ja kannattaa muutosta tehdä, mutta terveyttä ei aina saa täysin takaisin, jos oman terveyden laiminlyöminen on jatkunut pitkään. Usein luotetaan lääkkeiden ihmeelliseen voimaan ja hyvä on, että lääkkeitäkin meillä on, mutta ihmelääkkeitä ei ole olemassa. Mielestäni kannattaakin kuunnella tarkoin, mitä esim. satavuotiaat ovat tehneet elääkseen niin pitkään. Monesti heidän tarinoistaan paljastuu hyvin kurinalainen elämä säännöllisyyksineen, hyvine unineen, terveellisine ruokavalioineen ja fyysisine rasitteineen.

Vastuun tunteminen ja halu huolehtia omasta terveydestä lähtee siis itsestä ja toivon todella, että liikkumisbuumin takana on juuri vastuun ja paremman hyvinvoinnin huomaaminen. Pysyvään elintapojen muutokseen saattaa tarvita pitkäkestoista tukea ja ohjausta. Sitä on kyllä saatavissa, jos sitä itse vain haluaa ja tarvitsee.

Millaista vastuuta sinä koet omasta terveydestäsi?

tällaisin pohdinnoin

Tuija  ©©©