SUUNNISTUS – uskomaton laji!

Eilen sain jälleen kokea sen - kovan yrittämisen - ongelmaratkaisun - ratkaisun soveltamisen ympäristöön ja onnistumisen! Peräti 11 kertaa vajaan tunnin sisällä. Minkälaiset kiksit se antoikaan! Kaiken tämän jälkeen olin onnesta mykkä J. Vielä pari kuukautta sitten en voinut kuvitella, että olisin voinut suorittaa tätä. Sen verran ”raakile” olen ollut viimeiset ajat.

Suunnistus on ihana laji, kehittävä monessa mielessä. Tässä lajissa ”pizza” ei voi nousta päähän. Jos se sen tekee, näkyy se heti pummeina metsässä. Metsään tulee lähteä joka kerta suurella nöyryydellä etsimään rasteja. Aivan kuin lähtisit aina uudelle seikkailulle. Joskus tämä tunne tulee jopa, kun lähdet etsimään seuraavaa rastia ja olet hieman epävarma, miten sinne menet. Rasteja voisi kutsua jopa aarteiksi. Mieti, jotain valko-oranssista lippua metsässä aarteeksi! Sillä jokaisen uuden rastin löytäminen on todella palkitsevaa. Tunnetta ei voi mitata millään mittarilla! Se tekee hyvää itsetunnolle. Antaa voimaa ja itseluottamusta siitä, että hanskaa rationaalisen, omiin kykyihin pohjautuvan tekemisen ja suunnitelmallisuuden rastilta rastille etenemisessä. Joudut miettimään, otatko pitemmän ja helpoimman reitin vai lyhyemmän ja vaikeampikulkuisen. Käytätkö kompassia vai luotatko kartan ja luonnon yhdenmukaisuuteen. Päässä pyörii koko ajan monenlaisia prosesseja. Lisäksi saa miettiä, onko maasto tarpeeksi hyvä juostavaksi, ettei satu haavereita vai pistääkö kävelyksi ja ottaa varman päälle. Koko kroppa päästä jalkoihin on erilaisten prosessien vallassa. Ei ihme, että vanhimmat innokkaimmat suunnistajat ovat peräti 90-vuotiaita. Endorfiinit jyllää hyvin menneen tuokion jälkeen. Huonosti menneen jälkeen tahtoo esiintyä jälkipuintia, miten siellä metsäsää olisi pitänyt mennä, mutta takuuvarmasti huonosti menneen reissun jälkeenkin osallistuminen seuraavalle tuokiolle on taattu. Ei voi antaa periksi. Uusia aarteita (haasteita/ rasteja) löytyy vielä. Edellinen kerta opetti sitä ja tätä. Nyt ei tehdä samaa virhettä uudestaan.

Mutta mitä muuta suunnistuksella on annettavaa? Jos tuon lajin antamat opetukset koko kirjossaan sisältää itselleen, ei taida mennä peukalo suuhun monessakaan asiassa tavallisen elämän kiemuroissa. Uuden tavoitteen asettelu, seikkailumieli, eri reittien valinta (ongelmaratkaisu) tavoitteeseen pääsemiseksi, periksiantamattomuus, nöyryys, itsensä likoon laittaminen, itseensä luottaminen ja onnistumisesta iloitseminen ovat nyt niitä asioita, jotka tulevat mieleen. Ei mitään huonoja ominaisuuksia, vai mitä olet mieltä?Liikunnan ja luonnon ihmisenä voin puolustaa lajin erinomaisuutta fyysisen kunnon ylläpitäjänä ja meditaatiotekniikkana. Suosittelen!

Pistäkäähän kalentereihin maanantaiksi tai keskiviikoksi täplä suunnistukselle. Tiedä kuinka monta ”aarretta” löydät! :-)